Ainekilpailun parhaimmistoa

Tällä sivulla julkaistaan maaseutuammattiin -aiheisen ainekilpailun parhaimmistoa. Tuomareina ovat vuorollaan Maaseutuammattiin ry:n hallituksen ja työvaliokunnan jäsenet.

Opintoretki Pemolle

Kaikki halukkaat ysit Maaninkajärven koululta lähtivät Maaseutuammattiin ry:n rahoittamalle retkelle tutustumaan Peltosalmelle maanrakennus-, eläintenhoitaja-, ja maatalous alaan. Olimme ensin kaikki auditoriossa ja kuuntelimme esitystä kyseisten alojen opinnoista ja siitä, kuinka ne rakentuvat. Meidän kysymyksiin vastailtiin ja kerrottiin asuntoloissa maksuttomasta asumisesta. Siitä jakaannuimme kahteen ryhmään joista toinen tutustui maanrakennusalaan ja toinen eläintenhoito-, ja maatalousalaan. Itse kuljin toisena mainitussa ryhmässä opettajan mukana. Kävimme koneluokissa ja eläintenhoitotiloissa. Mielenkiintoisinta oli käydä katsomassa eläimiä, kuten lampaita ja jyrsijöitä. Parasta oli syöttää omenapaloja lampaille. Oli mukava myös nähdä muutamia eläintenhoitoalan opiskelijoita, jotka kertoivat, mitä olivat tekemässä. Vierailu antoi kattavan kuvan aloista. Päivä oli osaltani onnistunut ja mukava, vain huono sää vähän masensi, mutta onneksi olimmekin suurimmaksi osaksi sisätiloissa.
- Virpi Leinonen 9B, Maaninkajärven koulu -

Maaseutuammattiin ry lähettää Virpille kiitokseksi aineestaan pitkähihaisen T-paidan.

Elokuu 2012

Onnea Antti ja Johanna! Aineet avautuvat omaan ikkunaan ;-)

Paras aine Antti Himanen, Vehmersalmen koulu

Toiseksi paras aine Johanna Mellin, Vehmersalmen koulu

Tässä pieni kuvasarja marjatilaretkeltä (kuvaajina ylhäältä vasemmalta sivulle ja alas: Katri Ihalainen, Emilia Karvonen, Albert Mönkkönen, Pepe Vornanen, Ransu Utriainen ja Jaakko Miettinen).

     

Kiitos kaikille osallistuneille! Palkinnot toimitetaan parhaimpien aineiden kirjoittaneille oppilaille koulujen kautta.